”Muistan elävästi, kuinka hän kastoi siveltimen plakaattiväriin ja pyöräytti hintalappuun numerosarjan vedoilla, joista jokainen oli täydellinen. Se oli taianomaista, valaistumisen hetki.”
Helsingin Sanomat: kun ei profiilin vuoksi viitsisi ihan peruslööppikuraa julkaista, niin tehdäänpä näennäisviileä metajuttu, jossa kysytään viestintäkonsultilta ja professorilta Hirviniemen anteeksipyynnön onnistuneisuudesta. Tätä kelpaa lentoaseman loungessa lukea.
Mutta viimeaikainen sitaattien hajoamisen puuska on tässä artikkelissa ihan huipussaan. Lainausmerkit sulkevat kommentteja ennen aikojaan kautta koko jutun. Mistä ihmeestä koko ilmiö on tullut, ähkin tänne tyhjyyteen. Lienevätkö lasitalon toimittajat tänne vielä vaivautuneet.
Kaikkea sitä sattuu, kun vanhaksi elää. Suomen kirjataiteen komitea lykkäsi juuri Kansalliskirjastossa kouraani kunniakirjan Antti Hurskaisen Suntio-romaanin muotoilusta.
Tuli vastaan tuore kotimainen dekkari nimeltä Orjantappurakruunajaiset. Vaikuttava pituus sanalla, 24 kirjainta. Mikähän on täkäläisen kustannushistorian ennätys?
Merkittävä murros suomalaisen muotoilun arjessa: Iittala on uusinut ilmeensä, ja sen myötä punaiset i-tarrat katoavat! Pitäkää omistanne kiinni. Timo Sarpanevan jälkeä muuten.
”Monarkian vankkoihin kannattajiin kuuluva The Daily Telegraph kirjoittaa, että myös Walesin prinsessan oma uskottavuus valokuvaajana voi kärsiä pahasti. […] Kuninkaallisilta odotetaan tätä parempaa henkistä ryhtiä.”
Öö, okei no sit se on niin. HS:n kirjoittelu aiheesta alkaa kohota kohti niitä korkeuksia, joissa tivasivat, onko Iittala kopioinut Tuulan pubia.
