1/3 Poistin eilisen viestini koskien #Rydman ia ja #SüddeutcheZeitung in Pohjoismaiden kirjeenvaihtaja #AlexRühle a, koska tarina kulkee eritavoin kuin PistolSolja-niminen twitteristi esittää.
Maikkari saanut #Rühle n kiinni, mutta senkään uutinen ei ole aivan totuudenmukainen. Ks. seur. tootti.
Tämä fasismin hiljalleen nouseva pää pitäisi saada takaisin ja pysyvästi. Jos ministeri tai ministerin tukijoukot uhkailee toimittajaa ei sitä kerta kaikkiaan voi painaa villaisella
Ei rasismille. Ei rasismille. Ei natseille. Ja ei äärioikeistolle
Teinin Tiktokissa leviää video, jossa kerrotaan, että hallitusohjelmaan on kirjattu, jotta työntekijän irtisanomiseen riittää, kunhan on syy, mutta samaan aikaan hallituksesta ei irtisanota, vaikka olisi painava syy. #hallitusohjelma#hallitus
"Ihmiset, jotka eivät voi käsittää, että joku kokee ja kirjoittaa sellaisia asioita, eivät todennäköisesti ymmärrä myöskään, miten perussuomalaisia voi kannattaa yli 600 000 kansalaista."
"Erityisen törkeänä on pidetty sitä, että hallitus käy tässä yksittäisen työntekijän kimppuun haluamalla sakottaa osallistumisesta työtaisteluun", sanoo STTK'n edunvalvonnasta vastaava johtaja Minna Ahtiainen.
"Leikin tarkoituksena on osallistuttaa säästötalkoisiin he, joilla ei entuudestakaan ole mitään. Toimeentuloasiakkaita rokottamalla hyvin toimeentulevien ei tarvitse osallistua talkoisiin ollenkaan. Se on ydinosa hyvää hallitusohjelmaa. ... Leikkiin kuuluu myös kritiikin vaimentaminen. Osallistujen joukossa on niin sanottuja someaktiiveja jotka hyökkäävät sanoillaan toimittajien ja tutkijoiden kimppuun."
Kotimaan politiikka menee ihan trumpilaiseksi typeryydeksi. Tutkimustietoa päätöksenteon tueksi tuottanut toiminto, jonka puitteissa julkaistut raportit ja selvitykset ovat taanneet järkevimmät päätökset, lopetetaan ilman mitään syyytä. Tämän hallituksen ratkaisut ovat pelkästään haitallisia – vaihtakaa nyt se kokoonpano, johon tyhmyys on tiivistynyt! https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009733716.html
@immersfer@Dataglotti tämäkin on niin typerä ajatus. Miksi pitäisi antaa jonkun kusta housuun pakkasella ennen kuin saa kertoa, että se on huono idea? Onko #ennakointi ihan tuntematon käsite? Tai kansalaisvaikuttaminen? #hallitus#politiikka
Päivän Hesarissa on analyysi laitaoikeiston äänestäjistä. Tämä sitaatti ei yllätä, mutta kertoo siitä miten kauas on ajauduttu SMP:n perinnöstä.
”Ja koska puolueen äänestäjät ovat hyvätuloisia duunareita, heitä eivät hetkauta myöskään esimerkiksi uuteen hallitusohjelmaan kirjatut leikkaukset sosiaaliturvaan. Ne eivät tule koskemaan heitä.”
"#SFP nu måste börja kräva mer än bara fler diskussioner om gemensamma spelregler för regeringspartierna. Problemet enligt honom är inte spelregler, utan partiernas grundvärderingar.
– SFP börjar se ganska rådlöst ut nu, och det börjar bli en fråga om partiets trovärdighet, säger Mikko #Majander, samhällsanalytiker på tankesmedjan #Magma."
Populistinen #retoriikka uhkaa demokratiaa, kirjoittaa emeritusprofessori Jukka #Kekkonen.
"Kärjistämättä on syytä lausua ääneen, että suuntaa kuvastaa parhaiten #UnkarinTie, jossa demokraattisen #oikeusvaltio n periaatteita ja käytäntöjä sekä median toimintaa on jo pitkään systemaattisesti murennettu."
"8-vuotias Jerita Mäkelä ja äiti Riia Kivimäki osallistuivat mielenosoitukseen. "Mä en halua, että meidän hallituksessa on pahoja ihmisiä", totesi Mäkelä."