Minusta on tämänkin jutun perusteella ihan selvää, eikä asiaa pitäisi enää kierrellä, että nykyiset perussuomalaiset ovat rasisteja (tietenkään eivät halua edistää rasisminvastaista työtä), että uusfasisteja (ajavat valtiojohtoista mallia, jossa esimerkiksi oikeuslaitoksen riippumattomuus alistetaan poliittisen tahdon alle).
Tämän suomalaisen yhteiskunnan tuhonnan mahdollistaa RKP.
"... rasismista on tullut yhä avoimempaa ja ikään kuin hyväksyttävämpää – ei vain sosiaalisessa mediassa, vaan myös poliittisessa keskustelussa, eduskunnassa asti."
”Parahin #RKP, olette mahdollistaneet rasistisen hallitusohjelman. Ja nyt mahdollistatte myös, että teitä aina halveksinut puolue istuu Suomen hallituksessa. Eikö teitä hävetä?” #Honkasalo sanoi #vasemmistoliitto n ryhmäpuheenvuorossa ruotsiksi."
11.000 ihmistä marssi rasisminvastaisessa mielenosoituksessa Helsingissä. Näitä ei ole joka päivä, joten luulisi mediaa kiinnostavan.
Niin kiinnostikin.
Suurin päivälehtemme Hesari kertoi että osallistujamäärä laskettiin väärin, yksi plakaateista oli asiaton ja sen tähden koko miekkarin viesti tahraantui ja että joku ylioppilaskunta on tukenut huonon plakaatin kantajia.
"Tiedonannon määritelmä rasismista on suppea eikä ”läheskään” kata rotusyrjinnän vastaisen yleissopimuksen artiklan alaa, johon muun muassa kuuluu kaikki syrjintä etnisen tai kansallisen alkuperän perusteella.
”PS näyttää siis saaneen läpi kantansa, jonka mukaan tuomitaan ’klassinen rasismi’, mutta ei toteuteta rotusyrjinnän vastaisen yleissopimuksen päävelvoitteita, vaan rajoitutaan sopimuksen 3 artiklaan rotusyrjinnän kaikkein kärkevimmistä muodoista.”
Ei tarvitse ihmetellä Suomen olevan euroopan rasistisin maa kun hallituksen pystyssä pitämiseksi tehty höttö hölynpöly julkaisu saa oppositiostakin tukea!
Taitaa Saarikko kalastella niitä rasisteille -persuille- menettämiään äänestäjiä!
Saarikko: Keskusta ei äänestä hallitusta vastaan, tiedonanto riittävän selkeä
Onko tulevaisuuden Suomessa enää tutkijoita jotka osaavat selvittää miksi Suomesta katosivat osaajat ja miten suomalainen yhteiskunta hajosi populistisen ja rasistisen retoriikan takia?
"Syytettyjen epäillään rasististen uskomustensa perusteella valmistautuneen väestöryhmien väliseen aseelliseen konfliktiin, niin sanottuun rotusotaan, jossa ihmisiä surmattaisiin ja yhteiskunnan rakenteita horjutettaisiin terrori-iskuilla."
Suomea tulevaisuudessa yhä enemmän riivaavasta osaajapulasta tulee mieleen että maahanmuuttajilla pitää olla hyviä kokemuksia Suomessa asumisesta, koska nämä kertovat kokemuksistaan verkostoissaan. Mitenkäs tähän vaikuttaa rasismi?
"Jo ennen tiedonannon julkistusta uskaltaa sanoa, että siinä on yksi erittäin iso ongelma. Siinä erittäin etuoikeutetussa asemassa olevat valkoihoiset ihmiset määrittelevät, etteivät ole rasisteja."
"Puolet kotimaisten pienten ja keskisuurten yritysten edustajista arvioi kesän rasismikeskustelun vaikuttavan haitallisesti Suomen maakuvaan, ilmenee Suomen Yrittäjien teettämästä kyselystä.
Enemmistö pk-yritysten edustajista on tyytymättömiä #OrponHallitus aloitukseen, kertoo samainen kysely."
Ajatella, että samaan aikaan kun meillä kansanedustaja Räsänen pohdiskelee, että pitäisikö seurakunnan päätöksestä lopettaa sateenkaariväen syrjiminen valittaa hallinto-oikeuteen ja kansanedustaja Tynkkynen pohdiskelee EU:n ihmisoikeustuomioistuimelle valittamista oikeudestaan kiihottaa kansanryhmää vastaan, niin Brasilia päättää, että homo- ja transfobisten slurrien käytöstä voi saada yhtälailla vankilatuomion kuin rasististen slurrienkin käytöstä ja me sentään pidämme Suomea sivistysvaltiona.
"Tutkijan mukaan oululaispoliitikon kirjoitus on selkeän rasistinen – kirjoittaja itse kiistää: ”Ei siinä ole mitään sanaa, siinä on tähtimerkkejä”
Anna Koskela (ps.) kirjoitti somepäivityksessään alikehittyneiden maiden miespuolisista kansalaisista. Politiikan tutkijan mielestä se on selvästi rasistinen julkaisu."
"Moni yrittää maksimoida tulonsa tekemällä kahta vuoroa, lounas- ja ilta-aikaa. Käytännössä siinä on siis koko ajan kiinni töissä. Palkkiot ovat oikeasti todella surkeita, ja niistä täytyy itse maksaa kaikki, eläkevakuutukset sun muut. Ei ole mitään työntekijän oikeuksia, on vain velvollisuuksia."