johnmastodon, to mastodon Finnish
@johnmastodon@mementomori.social avatar

Vähän oudoksun sellaista ilmiötä, että somessa kerrotaan mistä aihepiireistä ei haluta nähdä keskustelua. Ikään kuin olisi muiden vastuulla huolehtia, että keskustelua on vain itseä kiinnostavista asioista. Luonnollisesti epäasiallisuudet ovat oma lukunsa. Mastodonissahan on tosi hyvät työkalut oman fiidin kuratoimiseen (seuraamisen, blokit, hiljentämiset, avainsanojen hiljentämiset, jne.).

Esim. poliittiset päätökset koskevat kaikkia, joten on aivan luonnollista, että politiikasta keskustellaan avoimilla ja julkisilla somealustoilla.

papi, to mastodon Finnish

Osallistuin tänään ensimmäistä kertaa omassa -historiassani un, jossa minua kohtaan käyttäydyttiin asiattomasti. Paneteltiin, leimattiin, kerrottiin puolestani mitä ajattelen(!) ja oletettiin henkilöstäni kaikenlaista. Jäi hiton huono fiilis. Kävin kävelyllä hieman puhaltamassa ja älysin, että muissa sosiaalisissa medioissa tähän törmää päivittäin. Oli silti hyvä muistutus, että myös Mastodon voi mennä ikävämpään suuntaan. Toivottavasti niin ei käy. Se on meistä kiinni.

NicolasHussein, to random Finnish
@NicolasHussein@mastodon.online avatar

Moi kaikki,

Muiden palveluiden ohella, tarjoan nyt ( ja kirjoitusten korjaus) :issa tai

https://www.leboncoin.fr/cours_particuliers/2400400049.htm

Ota yhteyttä suoraan minuun saadaksesi lisätietoja!

Kiitos etukäteen jakamisesta! 🙂

rolle, to random Finnish
@rolle@mementomori.social avatar

Suomi-Mastodon chatissa jo 20 höpisijää. Yllättävän kiva, kun tottuu alustaan.

Liity: https://matrix.to/#/#suomimastodon:chat.mementomori.social

Fediversumi-huone: https://matrix.to/#/#fediversumi:kapsi.fi

Tunnarit voit luoda esim. pikaviestin.fi, matrix.org, tai mementomori.social-puolelle (pistä privaa, jos haluat ohjeita tähän, auttelen kun kerkiän).

Minä Matrixissa: @rolle:chat.mementomori.social

lupposofi, to conspiracy Finnish

Suomeksikin 👏 :ttakoon Lisa Bortolottin mainiolle IC-blogin tiivistelmälle salaliitto-ajattelua käsitelleen elokuisen työpajan esityksistä: https://imperfectcognitions.blogspot.com/2023/07/conspiracy-beliefs-democracy-and.html.

Teeman ajankohtaisuuttahan ei täällä tarvinne vakuutella?

  • All
  • Subscribed
  • Moderated
  • Favorites
  • megavids
  • InstantRegret
  • magazineikmin
  • thenastyranch
  • modclub
  • everett
  • rosin
  • Youngstown
  • slotface
  • ethstaker
  • mdbf
  • kavyap
  • osvaldo12
  • DreamBathrooms
  • anitta
  • Durango
  • ngwrru68w68
  • tester
  • khanakhh
  • love
  • tacticalgear
  • cubers
  • GTA5RPClips
  • Leos
  • normalnudes
  • provamag3
  • cisconetworking
  • JUstTest
  • All magazines