Asiakkaamme Ylva Helsinki on julkaissut raportin siitä mikä kaikki Ylvan vastuullisuustyössä kusi vuonna 2023. Ylva tekee rahaa rakentamalla ja remppaamalla taloja ja vuokraamalla niistä tiloja sekä kokkaamalla ruokaa ja myymällä sitä eteenpäin. Molemmat tuottavat yhä päästöjä, joita avataan raportissa överirehellisesti. https://ylva.fi/vastuuttomuusraportti
Oli aivan mahtavaa päästä revittelemään raportin ulkonäköä niin designin kuin tekniikankin puolesta. Harvemmin pääsee tekemään nykyaikana överisti erottuvaa kamaa webiin, jossa on oikeasti rokkia ja fingeriä mukana. 🖕 Haimme ilmeeseen anarkistista punk-henkistä otetta, koska raportin sisältö on myös sellaista mitä "vastuullisuusraporteissa" ei ole yleensä totuttu näkemään.
Ylva itse kertoo aiheesta näin:
"Ylvan historian ensimmäinen vastuuttomuusraportti on julkaistu! 💥
Mistä moinen?
🤔 Vastuullisemman liiketoiminnan kehittäminen on välillä vaikeaa ja joidenkin asioiden kohdalla lähes mahdotonta.
🤷♂️ Vaikka kaikki toimialojemme yritykset kohtaavat samoja ongelmia, niistä ei juuri puhuta.
Haluamme ulostulollamme nostaa keskusteluun ilmiöitä, jotka vaikeuttavat vastuullisen liiketoiminnan edistämistä. Uskomme, että rehellinen puhe siitä, missä emme ole vielä onnistuneet, kirittää toimialojamme muutokseen paremmin ja nopeammin kuin ongelmien lakaiseminen maton alle.
Tämä lienee #ilmastonmuutos-saralla vähiten mediassa esillä ollut, monimutkaisin ja myös arvaamattomin palapeli.
Kun ilmaston lämpeneminen nostaa meriveden lämpötilaa ja sulattaa jäätiköitä, samalla koko maapallon ilmastoon vaikuttava merivirtojen kierto on jo hidastunut.
Jos kierto aikanaan pysähtyy, maailma kärähtää, mutta meillä on pakkasta vuoden ympäri.
Miten meni omasta mielestä, Hesari? Miksi näiden uutisten kuvituksena ei ole valtoimenaan roihuavaa metsäpaloa, kuivana halkeilevaa Pojoen uomaa tai pystyyn kuolleita hedelmäpuita?
Kuluvasta vuodesta ei selvästikään ole tulossa se, jolloin osataan luopua mittaushistorian urpoimmista kuvitusratkaisuista.
tl;dr - largest newspaper in Finland still thinks the image of climate change means people enjoying a beach, not raging forest fires, dried-up riverbeds or dying fruit trees
Kesällä #Shell ilmoitti että ei vuoden 2050 hiilineutraaliustavoitteestaan huolimatta aiokaan vähentää öljyntuotantoaan lupaamassaan tahdissa. Uusiutuvan energian johtajan pesti lopetettiin.
#BP taas kertoi jo helmikuussa peruuttavansa aiemmasta, vuoteen 2030 tähtäävästä päästövähennystavoitteestaan.
Yhdysvaltalaiset #ExxonMobil ja #Chevron ovat alun pitäenkin luvanneet vähemmän kuin eurooppalaiset Shell ja BP.
Dear @greenpeace , drop your unscientific opposition to #nuclear power. People seeing this, get that petition signed. It's about damn time that world's most influental environmental group will update their views on nuclear power.
#Laitaoikeisto n #ilmastonmuutos käsityksiin perehtynyt Oulun yliopiston maantieteen väitöskirjatutkija Sonja Pietiläinen haastatteli viime vuonna perussuomalaisia. Hän kysyi puolueen 24 kansanedustajan, kunnallispoliitikon ja piiriaktiivin näkemyksiä ilmastonmuutoksesta.
Useat haastateltavat puhuivat ”globaalissa etelässä holtittomasti lisääntyvästä ylijäämäväestöstä”, joka uhkaa Suomen kantokykyä. Retoriikka ammentaa perinteisistä #ekofasisti sista teorioista
Ministeri Lulu Rannekin sekoilee:
"...emme #IPCC:n propagandasta huolimatta kykene erottamaan ihmisen vaikutusta ilmaston luontaisesta vaihtelusta."
Ilmastoyksikön johtaja Outi Honkatukia tyrmää Ranteen kirjoituksen.
– Tämä ei ole totta. Jokaisessa IPCC:n arviointisyklin raportissa on tullut vahvemmin esiin, että tämä #ilmastonmuutos on hyvin selkeästi ihmisen aiheuttama.