Muistan kun 2010 vitsailtiin "sarjakuvalla menevän lujaa" (taitelijat oli Paloniemeä, Korhosta ja Jarlaa lukuunottamatta silloinkin palkkakuopassa).
Nyt kirjakaupoissa ei ole edes väle sarjakuvaa varten omaa huonekalua, vaan yksi hylly jaettuna aikuisten värityskirjojen kanssa. Lehtipisteitä ei ole enää esim. R:llä tai monissa lähikaupoissa.
Pari hyvää katkelmaa kirjasta, jota luen tällä hetkellä (Janne Viljamaa: Minä ja marttyyri, huom. nämä katkelmat eivät liity isosti kirjan varsinaiseen aiheeseen, mutta ovat hyviä sellaisinaan ilman kontekstia):
”Ilman peilisoluja kadottaisimme kosketuksen muihin ja jäisimme omalle henkiselle luodollemme. Autistien peilisolut toimivat eri tavalla kuin muilla, ja he voivat ymmärtää väärin muiden motiivit ja tarkoitukset. Jos peilisolut toimivat normaalisti, ne virittävät meidät hetkessä toisen tunnetaajuudelle, vaikka toinen olisi eri ikäinen, eri kulttuurista ja eri etnistä alkuperää. Tajuamme toisen ilon, surun ja pelon ja pystymme eläytymään niihin. Myötäkiroilu laukeaa, kun kaveri iskee vasaralla peukaloon. Myötäirvistys nousee, kun näemme toisen tekevän äärimmäisen ponnistuksen ja repivän maasta 200 kiloa.”
”Emme pysty elämään kaikkien ihmisten elämiä, mutta voimme eri tavoin oppia empatiaa toisia ihmisiä kohtaan. Empatiaan pystyäkseen ihminen tarvitsee nimenomaan kyvyn tajuta, että toinen voi nähdä, kokea ja ajatella samoin kuin minä, mutta myös eri tavalla.”
Tytär suree kun Murakamin Kafka rannalla kirja loppuu pian. Onko suosituksia tuohon makuun? Tai onko Murakamin muutkin kirjat yhtä hyviä? #Kirjadontti#lukeminen#kirjat
Lukemassa:
Iain Banks: The State of the Art. (Aika scifikauhua osin nämä novellit)
Lukujonossa: John Scalzi: The Kaiju Preservation Society
Nnedi Okorafor: The Book of Phoenix
Ihan aluksi Turun tulevasta musiikkitalosta nimeltään Fuuga. Rakentamisen on tarkoitus alkaa lokakuussa ja kustannusarvio on noin 90,5 miljoonaa euroa. Tai tarkalleen 90 544 178 euroa, senttejä ei mainita.
Mitä muuten on tapahtunut lukujen ryhmittelemiselle, TS:ssa kaikki numerot lykätään putkeen niin, että niiden hahmottaminen on vaikeampaa?
"Luku esiintyy Turun kaupunginhallitukselle maanantaina tuotavassa esityksessä..."
Vartiaisen kirjasta Karhu siteeraa Norsula-kuplallenikin tärkeistä asioista:
"Jos ihmisten on tarkoitus säilyttää edes jonkinlainen kyky muodostaa omat arvionsa ja mielipiteensä, on tärkeää, että he jatkavat lukemista oman itsensä takia."
Olen suosinut pääasiassa fyysisiä kirjoja, tarvittaessa lukenut tietokoneella (läppäri) tai jopa puhelimella. Mutta, ehkä se lukulaite voisi olla ihan hyvä. Alkaa tuntumaan siltä että ehkäpä ostaisin semmoisen.
Onko kukaan sattunut lukemaan Susan Cainin kirjaa Bittersweet: How Sorrow And Longing Make Us Whole?
Pidin kovasti kirjailijan aikaisemmasta kirjasta Quiet: The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking. Se mullisti elämääni ja antoi sanoja sellaisille asioille, joita oli havainnut ja miettinyt, mutta joista en ollut osannut puhua. Pidin myös kirjailijan tyylistä kirjoittaa sekä siitä, kuinka kirja yhdistelee pehmeitä ihmistarinoita ja kovaa tieteellistä tutkimusta.
Mietin tässä vaan seuraavan kirjan ostamista ja tuo on hyvän tovin ollut toivelistalla. Aihe puhuttelee. Katkeransuloinen fiilis on jotain mitä koen aika usein eikä se ole yksi niistä tunteista, joihin osaan suhtautua erityisen positiivisella tavalla.
Jos olet sattunut lukemaan Bittersweet-kirjan, niin kerro ihmeessä omat fiilikset siitä! ☺️
Vinkkinä Mastodon-tulokkaille: Seurattavia löytyy ja näyt ihmisille, joita postauksesi voisivat kiiinnostaa, kun teet itsestäsi esittelypostauksen, jossa käytät #Esittely-hashtagia ja muutenkin käytät tooteissasi hashtageja ja seuraat itseäsi kiinnostavia hashtageja, jolloin niihin tägätyt postaukset näkyvät aikajanallasi.
Terapeuttini on ihan mahtava. Lähes joka käynnillä hän antaa luettavaksi kirjan loputtomasta kirjahyllystään. Olen lukenut terapian aikana seuraavat kirjat:
Luen 90% kirjoistani digitaalisesti, mutta silloin tällöin kaipaa jotain hyvää kirjaa myös käsinkosketeltavana versiona. Onko Adlibris enää ainoa kauppa, josta saa järkevään hintaan ja hyvällä valikoimalla myös ulkomaisia kirjoja, vai onko jokin muukin? #Kirjat#Lukeminen#Kirjamastodon#Kirjallisuus