Mainitsin eilisessä juoksutöötissä, että voisin kirjoitella blogiin siitä, kuinka pääsin eroon juoksemiseen liittyvistä kivuista ja paransin juoksutekniikkaani.
Kirjoituksesta tulikin yllättävän pitkä, mutta ehkä siitä on iloa tai jopa hyötyä jollekin.
Muistathan, että sinun on aina kuunneltava omaa kehoasi. Älä sokeasti noudata muiden vinkkejä vain siksi, että ne toimivat jollekin muulle.
Olen seurannut tätä projektia alusta asti ja pitäähän tätä nyt suositella muillekin.
Brittiläinen ultrajuoksija Russel Cook eli Hardest Geezer aloitti Afrikan halki juoksemisen noin 10 kuukautta sitten. Lukuun ottamatta muutamia yksittäisiä sairastumisista ja vammoista johtuneita päiviä, hän on juossut käytännössä vähintään maratonin joka ikinen päivä. Usein päivämatkat ovat 50-60 kilometriä.
Hän aloitti Etelä-Afrikasta ja on tällä hetkellä Algeriassa ylittämässä Saharan aavikkoa. Urakka alkaa olla loppusuoralla, sillä Russin on tarkoitus olla määränpäässä Tunisiassa 7.4.2024. Pysyäkseen määräajassa, hänen on juostava projektin viimeiset päivät 75 kilometriä päivässä.
Kun hän saa projektin päätökseen, Russista tulee ensimmäinen ihminen, joka on juossut Afrikan mantereen halki. Yhteensä noin 14 500 km.
Suddenly, life has new meaning
Suddenly, feeling is being
And you shine inside
and love stills my mind like the sunrise
Dreaming light of the sunrise
Suddenly, I don't have to be afraid
Suddenly, it all falls into place
On ollut rankka viikko, mutta ylitin itseni ja jaksoin lähteä 10K-juoksulenkille! Tuntuupa hyvältä, kun ei ollut selviö, että tällä viikolla onnistuu. Metsäpolut eivät ole juoksukunnossa, mutta se ei menoa haittaa. Auringonlaskua on mukava seurata Suomen järvimaisemissa.
Eilisen testijuoksun jälkeen varustautuminen tänään oli helpompaa ja onnistui ihan hyvin.
6,7 km #juoksu, lämpötila -27..-30°C, Garmin sanoi jopa -31°C. Aluksi oli vähän viileä, mm. käsistä, ja varpaita paleli, lopuksi oli vähän lämmin. Aurinko nousi, oli hienoa. 🏃♂️❄️
Today I started my morning running in New Zealand! …virtually. First time Zwifter. It’s freezing temperatures, pitch black and heavy snow in Finland so decided to start a gym membership to be able to run on a treadmill.
Running today was – in parts – pure torture. Very cold to begin with (below -10 degrees Celsius) and a relentless wind stinging all the time. When I came home my fingers were numb despite the thicker gloves I wear under such circumstances, my face was reddened and stung like hell from the frosty wind. But I had a good 130 minutes of Patrick Rothfuss‘s THE NAME OF THE WIND, so nothing of the above mattered that much. #Running#applewatchultra2#audiobooks#winter
@jameskoole@sebastianhahn@WTL@mlawton -20 ºC this morning, took this picture right after my morning run when I was melted down for a minute. It will most probably get colder here in Finland. Not very pleasant running temperature, it hits on your breath and face.
I feel so good, the run today was amazing! 12K without an effort. Put on a death metal playlist and felt the runner's euphoria in high speeds. My average speed is about 6,5min/km so this time I ran much faster, my race pace which is below 6 most of the time.
I think runs are like life, full of ups and downs and even a downhill doesn't mean it's going to be easy. The start and the midway of the route feel in parts effortless, but when it's near end, you'll start to count the amount that is left of it and when it's done oh boy. If my life ends up like this run, I'm happy.
Happy to be alive.
🎶 This is my life and I'm still amazed
I should have turned and walked all over
This is my life and I've now prevailed
And reached my goal
This is my time cause it's all erased
This is my time and I'm turning to you
It makes me strive in a conscious way
But not alone
Photos from my run today. It’s getting chilly, but it’s nice. I love the fact I live in between of 3 lakes and lots of mountains and forests. Good running routes here.
Ei ollut YHTÄÄN intoa lähteä sateeseen, mutta sen verran ikävä polulle, että halusin mennä. Orastava päänsärky lähtiessä, mutta epäilen sen olleen kofeiinipäänsärkyä, kun en ole juonut kahvia tänään. BOOM-shotti naamariin ja matkaan. Alku hölkällä, helvetin kylmä ja paska sää, mutta voi pojat kun riemastutti päästä metsään. Kunto rapautunut kun viikkoja ollut ilman säännöllisiä lenkkejä. Kova halu olisi ottaa taas 4-7 kertaa viikossa tahti kuten aiemmin. Minulle toimii paremmin monta kertaa viikossa lyhyet ja kerran viikossa pitkis, kerran kuussa 20km tai enemmän. Hyvä että nyt lähdin, olisi harmittanut jälkeenpäin jos olisi skipannut. Mitä tästä opimme: Aina kannattaa lähteä. Onneksi satoi vain ripeksien, hyvä katsoa aina ikkunasta ennen lähtöä. Kylmyys yllätti, mutta 2km jälkeen ei enää hupparilla paleltanut. Hyvä lenkki! #RolleJuoksee#Running#Juokseminen#Juoksu
Nyt sitten paistaa? Vaan ei auta, kun on ukko läpimärkä kenkiä ja sukkia myöten, eikä vatsakaan ole OK. En päässyt viikkotavoitteeseen, viikon kilometrit vain 19.6km, mutta ensi viikolla uusiksi.
Ei perkele 5km juostuani rantaviivaa pitkin katsoin, että kohta muuten myrskyää! Ja niinhän se teki. Ei muuta kuin saavillinen vettä niskaan. En taidakaan jalkoja kehittää rakkuloille ja juosta tämän pidempään... löysin jonkun pihakeinun, jossa odottelen pahimman lakkaamista. Suomen kesä on ihana. ⛈️ 👟 #SuomenKesä#RolleJuoksee#Running#Run#Juoksu#Juokseminen